Swirlwind

Kävin juuri työvoimatoimistossa toimittamassa tyhjää. Ilmeisesti siellä vain haluttiin tietää mun olevan edelleen elävien kirjoissa, sillä mitään apua käynnistä ei kyllä ollut. No, seuraavan kerran ensi vuoden helmikuussa, jos en sitä ennen ole onnistunut työllistämään itseäni. Toivottavasti olen. Yksi avoin paikka on kiikarissa, mutta muutoin on ollut aika hiljaista oman alan markkinoilla. Jos keksisin loistavan yritysidean, voisin alkaa yrittäjäksi. Valitettavasti toistaiseksi ideat on olleet aika vähissä.

Blogirintamalla on ollut kuolemanhiljaista. Ei sillä, etteikö olisi ollut kirjoitettavaa, ei vain ole saanut aikaiseksi. Tampereen reissu oli tosi loistava, nähtiin vauvaperheen arkea ja mukavia sukulaisia. Qstock oli erittäin onnistunut myöskin, bändit rokkasi ja seura oli kivaa. Viime viikonloppu oltiin Raahessa, ja sekin oli mukavaa.

Nyt on vaan jotenkin harmaa fiilis, johtuen kai ulkona piiskaavasta sateesta ja pään sisällä olevasta maisemasta. Etsin suuntaa, voi kun se löytyisi jo!

Jopas on ollut hiljaista tällä rintamalla. Ei sillä, että täällä olisi mitään kauhean ihmeellistä tapahtunutkaan… Olen lähinnä viettänyt lomaa, pelaillut (Heroes of Might and Magic V, The Witcher, Mass Effect taas kerran), siivoillut (eilen pestiin viimein ikkunat!) ja aloitellut uutta elämäntapamuutosta. Edellinen kariutui motivaatiopulaan niin kuin näissä asioissa usein käy, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tällä kertaa suurimpana motivaattorina toimii miltei päivittäiset rytmihäiriöt, jotka alkoivat Raahessa ollessamme melkein kuukausi sitten ja joiden syy on tällä hetkellä pimennossa. EKG oli normaali, samoin otetut veriarvot, ja koska ei esiinny hengenahdistusta tai kipua tms. rasituksessa, olen jääräpäisesti kieltäytynyt uskomasta että kyseessä voisi olla oikeasti jotain vakavaa. 27-vuotiaalla ei kuulu olla sydänongelmia, piste. Graduvääntö sen sijaan nosti painoa useammallakin kilolla, joten asialle on syytä tehdä jotain, ja niinpä nyt sitten yritän. Jospa sydänkin ottaisi rauhoittuakseen elopainon laskiessa.

Elokuussa on tarkoitus aloittaa työn metsästys kunnolla, mutta sitä ennen mua kiinnostaa lähinnä kunnon kohotus, vapaa-ajan vietto ja kämpän asteittainen kunnostus (kirjahylly pitää järjestellä uudestaan, työhuoneen pöytä saada viimein siistiksi, paperit arkistoida viimeisen n. puolen vuoden ajalta, keittiötä siivoilla, parveketta laittaa, jne.). En ole isommin jaksanut murehtia kesän sateisuutta, ottaen huomioon etten koskaan ole ollut mikään ulkoilmaihminen muutenkaan, ja sitäpaitsi musta on ihanaa, että ylipäänsä on vihreää ja ilma tuoksuu hyvältä, eikä ulos mennessä tarvitse laittaa kasapäin vaatetta päälle. Reilun viikon päästä on kesän viimeinen rokki (Qstock koti-Oulussa) ja elokuussa on tarkoitus piipahtaa Tampereella katsomassa siskon perhettä ja Elvi-mummua, ja jossain vaiheessa voisi hyvällä tuurilla löytyä jotain duuninpuoltakin. Mikäs tässä ollessa.

Pikkuneiti Irene Brigida Laine sai nimensä 27.6.2008 perheen ja ystävien ympäröimänä. Kutsumanimeksi on vahvasti ehdolla mumminsa keksimä Nenne.

Kuvia nimenannosta ja pienestä ylipäänsä (isompi kuva pientä kuvaa klikkaamalla):

Typykkä onnellisen isän sylissä.

Maikki ja Henri julkistavat nimen. Neiti on mummuni tekemässä suvun kastemekossa, joka päällä on kastettu mm. äitini ja serkkuni Essi.

Nenneä esitellään mummulle ja vaarille sekä Henrin äidille Sirkulle.

Toinen mummuni Elvi.

Emma-täti ei tykkää kamerasta, mutta Nenneä ei haittaa…

Unten mailla.

Ilmeisen hassu uni.

Musta tuli heti maisterin perään täti! Toivottavasti pääsen tutustumaan pikkuneitiin jo perjantaina.

[Edit: Tarkemmat tiedot lapsukaisesta tulivat sen verran myöhään, etteivät ehtineet alkuperäiseen merkintään, joten tässä lisäyksenä strategiset mitat ja muut merkittävät:

Syntymäaika: 18.6.2008, klo 20.37
Pituus: 48,2 cm
Paino: 3670 g]

Publiikki on nyt ohi ja paperit on kädessä. Tai no, tuossa vieressä pöydällä. Kaiken kaikkiaan on varsin hyvä mieli. Käytiin tilaisuuden jälkeen syömässä intialaisessa ja illalla mennään leffaan, joten ihan mun näköiset on juhlallisuudetkin. Saa nyt katsoa, josko jossain vaiheessa jaksaisi pitää jotkut valmistujaisjuhlat tähän päälle, mutta ei nyt ainakaan seuraavaan pariin viikkoon.

Tajusin tuossa joku aika sitten etten koskaan kirjannut ylös lopullisia speksejä valmiista gradusta, joten laitettakoon ne nyt tähän ylös:

Sivumäärä (koko hoito): 83
Sivumäärä (ilman liitteitä): 69
Sanamäärä (ilman liitteitä): 24,360

Tarkastajien yleisluonnehdinta gradusta:

Työ käsittelee Britannian valtavirtamedian suhtautumista (uutis)blogeihin, aineistona erään arvostetun WWW-sivuston kuusi artikkelia. Tätä hyvin ajankohtaista ja kiinnostavaa aihetta lähestytään systeemis-funktionaalisen appraisal-teorian avulla, joka pyrkii kuvaamaan kirjoitetun ja puhutun kielen evaluaatiotyypit. Työn kysymyksenasettelu on selkeä ja WWW-uutissivuston - eikä siis perinteisten sanomalehtiartikkelien - valitseminen aineistoksi perustellaan. Tekijä on perehtynyt blogeja käsittelevään tutkimukseen ja appraisal-teoriaan hyvin, muttei juurikaan käsittele muuta samantyyppistä empiiristä tutkimusta, jota olisi voinut löytyä esim. sanomalehtien tiettyjen kolumnityyppien tarkastelun piiristä. Analyysi on tehty erinomaisen tarkasti, havainnollisesti ja teoriaa kriittisesti hyväksi käyttäen, ja lukija voi helposti itsekin todentaa tehdyt tulkinnat. Tekijä on myös ansiokkaasti ottanut huomioon appraisal-teorian heikkoudet, mm. sen, ettei se pysty tunnistamaan ja kuvaamaan implisiittistä evaluaatiota. Tulokset vielä kootaan huolellisesti ja hyvin, joskin tärkeää olisi ollut koota nimenomaan blogeihin kohdistuvan evaluaation tyypit; hieman hämmentävästi evaluaatiokategoriat olivatkin aineistossa kokonaisuutena ottaen positiivisia. Työn esitystapa on napakka ja kieliasu ilmeikäs ja lähes virheetön. Kaiken kaikkiaan työ on raikas opinnäyte, joka pienistä puutteistaan huolimatta yltää mielestämme ehdottamaamme arvosanaan.

G:n kirjoittaminen oli ihan hirveää ja varsin antoisaa samanaikaisesti, ja vaikka sen loppuunsaattamisesta on vain vähän yli kuukausi aikaa, on vaikea uskoa, että sain sen ylipäänsä valmiiksi. Vaan onneksi sain. Seuraavaksi sitten jotain ihan muuta.

Nyt jää kuvat pois ainakin toistaiseksi, kun en enää viitsi laittaa enempää tavaraa yliopiston serverille (tunnukseni vanhenevat ihan kohta), ja toiseen kotisivuserveriin en tällä hetkellä pääse käsiksi salasanaongelman vuoksi. Näin ollen on tyydyttävä sanalliseen selontekoon.

Elikä perjantaina läksimme ajelemaan kohti Seinäjokea Tommin ja Sannan kyydissä. Matka meni mukavasti musiikkia kuunnellessa ja jutellessa, ja perille päästiin pikemmin kuin luulinkaan. T&S jättivät meidät Marttilan koululle, jonne jätimme suurimman osan kamoista. Sitten nappasimme festaribussin ja lähdimme alueelle. Perjantaina esiintyi suurin osa mua kiinnostavista bändeistä, joten illasta tuli varsin seisomapitoinen. Leken suunnatessa katsomaan Coheed and Cambriaa, minä menin katsastamaan Jenni Vartiaista, jonka keikka olikin todella hyvä. Hienosti se laulaa, ei siitä mihinkään pääse. Leken kanssa menimme yhdessä katsomaan Von Hertzen Brothersia, joka veti niin mahtavan keikan edellisvuoden Ankkarockissa, että odotukset olivat todella korkealla. Keikka osoittautui valitettavasti hienoiseksi pettymykseksi, sillä jotenkin lavalla ei vain ollut yhtä hyvä meininki kuin edellisellä kerralla. Niinpä lähdimme kesken pois jotta ehtisimme näkemään edes vilauksen Linkin Parkista ennen kuin Saran keikka alkoi. Linkin Park soitti lähinnä hitaita biisejä meidän osuessamme paikalle, joten ei sekään oikein jaksanut innostaa, ja niinpä päädyimme kuulemaan Saran keikan miltei kokonaisuudessaan. Ja hemmetin hyvä keikka olikin! Jätkillä oli ihan loistavan rento meininki lavalla, joka tarttui myös yleisöön. Ainoa puute oli Seuraa-biisi, jota en ole kuullut livenä sitten ensimmäisen Sara-keikkani vuosia sitten, mutta todella hyvä setti joka tapauksessa. Jälkeenpäin jalkani olivat niin kertakaikkisen kipeät, ettei jaksettu enää odottaa CMX:ää, vaan läksittiin takaisin majapaikalle. Jossain vaiheessa perjantaita kärsittiin sadekuuroista, mutta onneksi kaikki kuuntelemani keikat Linkin Park -lyhäriä lukuun ottamatta soitettiin teltoissa, joten sateessa seistiin vain se aika joka meni syödessä.

Nukuin yön todella huonosti luokkahuoneen kylmyydestä kai pääosin johtuen, joten lauantaina olin jo valmiiksi väsynyt. Raahauduimme festarialueelle melko pian sen aukeamisen jälkeen tutustuttuamme ensin Seinäjoen keskustaan (kesän ensimmäiset kirsikat, nam!). Ensimmäiseksi kävimme vilkaisemassa ennestään tuntemattoman Umbran keikkaa, mikä ei kuitenkaan ollut ihan meille. T&S viesteilivät meitä katsomaan Pauli Hanhiniemeä & Hehkumoa, joten suuntasimme sinne, ja keikka olikin ihan kivaa kuunneltavaa, vaikkei varsinaisesti ihan mun tyyppistä musiikkia olekaan. Siitä jatkoimme kuuntelemaan varsin eksentristä Karoshi Loversia, jonka jälkeen Leke kävi katsomassa YUP:n keikan mun istuskellessa nurtsilla rauhoittelemassa väsyneitä jalkoja. Keikan jälkeen havaitsimme, että Serj Tankianin keikkaan oli vielä pari kolme tuntia aikaa, eikä yksikään välissä soittava yhtye kiinnostanut, joten nappasimme festaribussin ja suuntasimme kaupungille syömään. Palasimme takaisin hyvissä ajoin ennen keikkaa, ja päädyimmekin T&S:n kanssa hyville paikoille aika eteen. Keikka oli varsin hyvä vaikkemme olleetkaan juuri kuulleet Tankiania aiemmin. Miehen lavakarisma oli melkoinen, mutta n. puolivälissä en kertakaikkiaan enää jaksanut seistä, joten päädyimme lavan sivustan nurmikolle istumaan keikan loppuun asti. Yllättäen paikat osoittautuivat erinomaisiksi keikan jälkeisen todella mahtavan ilotulituksen kannalta, se kun oli melkein suoraan yläpuolellamme. Eläköön 30. Provinssirock!

Yö majapaikassa sujui edellistä paremmin, mutta festarivero alkoi jo tuntua kipeissä raajoissa. Lojuimme koulun kolmoskerroksesta löytyneillä sohvilla siihen asti, että T&S tulivat noutamaan meitä, pakkasimme kamamme autoon ja ajoimme festaripaikan läheisyyteen. Tapasimme festarialueella tuttuja, mm. Fannin seurueineen ja Leken lapsuuskaverin Peten vaimoinensa. Sunnuntain bändianti jäi aika vähäiseksi: kuunneltiin Kometaa muutaman biisin verran, samoin Paramorea, joka veti niin käsittämättömän yleisömäärän, ettei telttaan meinannut mahtua millään. Foo Fightersia varten menimme varaamaan paikkoja jo puolitoista tuntia ennen keikan alkua, ja niin kovasti kuin olinkin keikkaa odottanut, ei se oikein vakuuttanut. Ensimmäiset kolme biisiä olivat lähinnä yleisön laulattamista, ja lisäksi keikkaan tungettiin ylipitkiä kitara- ja rumpusooloja, jotka jättivät ainakin allekirjoittaneen kylmäksi. No, soitti ne välillä ihan hyvinkin, mutta jossain vaiheessa alkoi tympiä siinä määrin että lähdimme hyviltä paikoilta kuuntelemaan lopun keikasta istualtaan. Tämä osoittautui ihan hyväksi päätökseksi siinäkin mielessä, että keikka venyi yli 20 minuuttia yliajalle, enkä varmaan olisi jaksanut seistä enää siinä vaiheessa niin pitkään. Tuskin vaivaudun toista kertaa FF:ia kuuntelemaan livenä, mutta levyltä pojat rokkaa edelleen.

Selvittyämme festarialueelta ulos kävelimme autolle ja ajoimme Alajärvelle Tommin lapsuuskotiin, jossa nukuimme yön ja jatkoimme matkaa aamulla. Maanantai meni mun osalta melkein kokonaan nukkuessa, olin vain niin kertakaikkisen lopussa. Edelleen jalkapohjat on aika väsyneet, mutta muuten olotila alkaa lähestyä normaalia. Kaiken kaikkiaan ihan mainio festarikeikka, vaikkei kaikki ennakkosuosikit osoittautuneetkaan odotusten veroisiksi. Seuraavaksi Qstockiin, josta onneksi pääsee yöllä kotiin nukkumaan!

Tänään kotiuduttiin Provinssista, mutta väsy on edelleen niin armoton, etten jaksa alkaa erittelemään festarikokemusta tämän kummemmin. Huomenna enemmän aiheesta, ainakin jos saan aikomukseni toteutettua. Ehkä jopa kuvia luvassa… Joka tapauksessa todettakoon, että hyvä reissu oli, epävakaisesta säästä huolimatta.

Kummilapsonen pitää meitä kaikkia edelleen jännityksessä, kun ei meinaa mokoma syntyä. Sais jo tulla.

Tänään on saanut hakata päätä seinään oikein kunnolla.

Kaikki juontaa juurensa kohtalokkaaseen päätökseen hankkia tuliterä pelikone itselleni valmistujaislahjaksi. Hune oli kulta ja auttoi osien valitsemisessa ja tilaamisessa, ja Serv-It hoiti lopun: koneen osat saapuivat ja masiina itsessään kasattiin ennätysajassa, ja sain upean, virtaviivaisen rakkaimpani kotiin nopeammin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa kone toimi kuin unelma, ja pelasin sinä aikana kauan himoitsemani Neverwinter Nights 2:n ja sen lisäosan Mask of the Betrayerin läpi, enkä juuri muuta tehnytkään. Päivä peliurakan valmistumisen jälkeen kone kaatui ensimmäistä kertaa, ja ilmoitti ettei saanut yhteyttä kovalevyyn.

Niinpä se vietiin huoltoon (kahden vuoden takuu sisältyi koneen kokoamishintaan), jossa vaikutti siltä, että jossain piuhassa oli kosketushäiriö, joka korjautui nopeasti. Kone takaisin kotiin, ja seuraavana päivänä näytölle napsahtaa kammottu blue screen of death ja kone buuttaa kertoakseen mulle ettei kovalevyyn saada yhteyttä. Kone huoltoon, jossa samainen piuha vaihdetaan uuteen. Tunteja koneen kotiintuonnin jälkeen BSoD uusii, kone buuttaa, ei saa yhteyttä kovalevyyn. Kone huoltoon, tilataan uusi emolevy, asennetaan se, saan koneen kotiin. N. viisi tuntia myöhemmin BSoD -> buuttaus -> ei yhteyttä kovalevyyn. Alan olla epätoivoinen. Kone huoltoon, siihen asennetaan uusi kovalevy, ja tänään sain koneen taas kerran kotiin. (Kaikkea tätä vaikeutti tietenkin se, ettei meillä ole autoa. Leken isä kuskasi meitä useimmiten, ja välillä myös Minna ja Hune, ja kertaalleen myös Henri.)

Tänään iltapäivällä sain Henriltä kyydin kotiin oltuani Raahessa reilun vuorokauden vierailulla tapaamassa toki muutakin perhettä, mutta erityisesti viimeisillään raskaana olevaa siskoani. Leke oli ollut kultainen ja hakenut tietokoneeni tältä viimeisimmältä huoltoreissulta, jonka jäljiltä olivat kyllä asentaneet käyttöjärjestelmän koneeseen, mutta väärällä kielellä - minä kun suosin englantia tietokoneasioissa. Mulla meinasi palaa päre jo siinä vaiheessa, kun pikainen puhelinkonsultointi ei tuottanut toivottua tulosta, enkä saanut omin voimin asennettua käyttistä uusiksi toisella kielellä. (Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä ei tällä kertaa ollut mun kyvyttömyys, vaan se, että USB-portissa oleva näppis ei toiminut ennen Windowsin käynnistymistä, mikä korjattiin laittamalla piuhan päähän pala ja liittämällä se näppisporttiin.) Ei väärässä käyttiskielessä yksittäisenä ongelmana olisi ollut mitään, mutta kun se tuli kaiken muun päälle, niin se osoittautui ns. viimeiseksi pisaraksi. Niinpä suksin pois koneen ääreltä epätoivon valtaamana, missä vaiheessa Leke fiksuna miehenä soitti kaverille, joka oikeasti osasi auttaa. Käyttöjärjestelmä asennettiin uusiksi, mutta sitten uusavuttomuus valtasi meidät molemmat: netti ei toiminut vaikka mitä yritettiin, ja kaikkien ohjelmaikkunoiden siirtäminen näytöllä tapahtui omituisen nykivästi…

Vikaa yritettiin etsiä pitkään, ärräpäitä lenteli suhteellisen tiuhaan ja lopulta päädyimme asentamaan käyttöjärjestelmän vielä kertaalleen uusiksi ennen kuin antaisimme periksi ja veisimme koneen uudelleen huoltoon. No, asennus ja kovalevyn formatointi vei muutaman tunnin, jonka jälkeen kävi ilmeiseksi, että ongelmat olivat edelleen läsnä. Leke taisi siinä vaiheessa viimein antaa periksi, mutta minä jäin vielä puoliturtuneessa tilassa räveltämään koneen äärelle. Välillä kävin läppärillä netissä kaivelemassa edes jotain mahdollista osviittaa siihen, miksi kone ei toimi niin kuin pitäisi, kunnes jossain vaiheessa väsyneissä aivoissani alkoi raksuttamaan: kun sain koneen ensimmäisen kerran kotiin, oli siihen asennettu monta sellaista ohjelmaa, joista en tiennyt oikeastaan mitään. Hmm, voisiko olla, että käyttöjärjestelmän asentamisen jälkeen pitää tehdä vielä jotain, jotta kone toimisi? Esimerkiksi vaikka asentaa ajureita? Otin asian puheeksi Leken kanssa, ja jo vain homma alkoi toimimaan. Asensin kaikki mahdolliset ajurit koneen osien mukana tulleilta levyiltä, ja kas: netti alkoi toimimaan eivätkä ohjelmaikkunat enää nykineet. Kaiken sen hampaiden kiristelyn jälkeen ratkaisu oli niin yksinkertainen, että tunsin itseni täydeksi ääliöksi. Vaan toisaalta, helvetistäkö minä tietäisin miten kone saadaan pelkän käyttisasennuksen jälkeen toimimaan? En ole tehnyt sitä koskaan aiemmin, ja Serv-Itin ystävälliset ja asiantuntevat työntekijät varmaan olettivat, että jos tyyppi tilaa itselleen räätälöidyn koneen osat, osaa se varmaan ottaa masiinan käyttöönkin ilman että sille tarvitsee selittää asioita kuin aloittelijalle. Valitettavasti tämä ei vain tällä kertaa pitänyt paikkaansa.

Kello on nyt jo yli yksi yöllä, mutta minä siirtelen edelleen tiedostoja läppäriltä uudelle koneelle. Olen viettänyt koko illan asennellen erilaisia ohjelmia, täysin ilman mitään ongelmia. Fiilis alkaa olla varovaisen toiveikas sen suhteen, että konetta vaivannut alkuperäinen vika on ehkä viimein korjaantunut kovalevyn vaihdolla. Ja hei, ensi kerralla osaan asentaa käyttöjärjestelmän ihan itse, sekä tajuan asentaa ajurit heti käyttiksen asentamisen jälkeen. Joka päivä oppii jotain uutta…

Vein juuri tutkintoanomuksen tiedekuntaan, ja jos kaikki menee hyvin, puolentoista viikon päästä olen ihan virallisesti maisteri. Hämmentävää, mutta hienoa. Gradu-Eximia lämmittää mieltä, sillä olihan se juuri sitä mitä toivoinkin, mutta toisaalta nyt kun sen sai, sen merkitys tuntuu paljon vähäisemmältä kuin vielä muutama päivä sitten tuloksia odotellessa. Hassua: jos en olisi saanut sitä, pettymys olisi ollut valtava, mutta kun tavoitteeseen päästiin, ei sillä olekaan niin suurta väliä. Yliopistoa tulee ikävä, vaikka viimeiset kaksi vuotta en muuta olekaan halunnut kuin päästä siitä kunnialla eroon. Eilen vilkuilin jopa jatko-opiskelijalle tarkoitettuja ohjeita netistä…

Ensimmäistä kertaa elämässä tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. 6-vuotiaana alkanut opintoputki on viimein ohi, ja nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, olo on vähän hutera. Peruskoulun jälkeen oli selvää, että jatkaisin lukioon, ja lukion jälkeen tiesin haluavani yliopistoon. Matkan varrelle mahtui kaikenlaista työnteosta ulkomailla asumiseen ja opiskeluun, mutta mitä tästä kaikesta jäi lopulta käteen? Yllättävänkin paljon. Eri asia, saako sillä paljolla itseä miellyttävää työtä, mutta oma-aloitteisuudesta se lienee enimmäkseen kiinni.

Vaan ensin on vuorossa kesä, ja kaikki mitä se pitää sisällään. Viikon päästä Provinssirock, sitten publiikin kautta Raaheen, missä toivottavasti odottaa suvun uusi tulokas ja tämän onnelliset vanhemmat. Kummallista miten nopeasti kaikki muuttuu. Kumpihan musta tulee ensin, maisteri vai täti?

Tomorrow it’s official.

I did good.

Hillittömän upea, mahtava, tyylikäs, hiljainen ja niin kertakaikkisen ansaittu! Kyllä, kypsyysnäyte on kirjoitettu, lähetetty, vastaanotettu ja kuitattu, ja rakas palkintoni tästä kaikesta on koottu ja kytketty. Ja se on kaunis! Lisämausteena on vielä jättinäyttö, jonka Leke oli ostanut mulle salaa valmistujaislahjaksi, tuo ovela lurjus! Olen onnesta soikeana.

Asentelen tässä parhaillaan tarpeellisia ohjelmia ynnä muita, ja tarkoitus olisi siirrellä myös jonkin verran tiedostoja läppäriltä uudelle koneelle. Ja ehkä jossain vaiheessa iltaa asentaa odotettu NWN2, jos vaikka saisi hahmon luotua. Hävyttömän siistiä!

Gradut on nyt haettu ja toimitettu eteenpäin. Huomenna kirjoitan kypsyysnäytteen, ja sitten ei muuta kuin odottamaan arvosanaa. Sen jälkeen pitää vielä tehdä tutkintoanomus (vai mikä se nyt olikaan), ilmoittautua publiikkiin ja sitten olen valmis. Siis oikeasti valmis, ei-enää-opiskelija, maisteri. Aika hämmentävää.

Eilen kun tein tiivistelmää, huomasin gradun Introductionin ensimmäisessä kappaleessa kirjoitusvirheen. Niin monta kertaa kuin tarkistinkin muka kaiken, ja silti tuollainen pääsee seulasta läpi. Pitihän se arvata. Lähinnä nauratti, mikä lienee hyvä merkki.

Päässä on vain katkonaisia ajatuksia. Soittivat aamupäivällä tietokoneliikkeestä, että kone on valmis, mutta muualta ostamani käyttöjärjestelmä pitäisi vielä asentaa, eli jos voisin sen toimittaa. Leke vei sen tänään kun kävi muutenkin kaupungilla, ja uskoisin, että viimeistään ensi viikolla saan uuden leluni kotiin.

Huomenna kypsäri ja illalla katsomaan ystävän keikkaa, torstaina pikavisiitti Raaheen, perjantaina lentokoneella Helsinkiin serkun häihin. Ensi viikolla kiireetöntä olemassaoloa ensimmäistä kertaa aika hemmetin pitkään aikaan. Kyllä, kiitos.

Sitten Blogilistan “uudistuksen”, SW (monien muiden blogien tavoin) ei ole sen mukaan päivittynyt kertaakaan, ja koska tilanne sen kun jatkuu ja jatkuu, päätin lakata käyttämästä palvelua ainakin toistaiseksi. Listasin kaikki seuraamani blogit Google Readeriin, ja jopas alkoivat päivitykset näkymään. Ainoa huono puoli on se, että muutama blogi jäi väkisillä Readerin ulkopuolelle, koska niistä ei ole olemassa RSS- tai muuta feediä, joten niitä täytynee vain käydä silloin tällöin vilkaisemassa päivitysten varalta. Lisäharmi on tietysti se, että Readerin kautta ei törmää uusiin mielenkiintoisiin blogeihin, mutta ehkäpä seuraan jo ihan tarpeeksi montaa muutenkin.

G:n suhteen tilanne on se, että sain tänään kirjoitettua tiivistelmän, ja huomenna on vakaa aikomus piipahtaa yliopistolla sen verran, että saan sidotut gradut vietyä tiedekunnan opintopalveluihin tarkastamista varten. Enää kypsyysnäyte odottaa tekijäänsä, mutta vielä tänään en jaksa ajatella asiaa sen tarkemmin.

Tuossa ne printtautuu, kaikki kolme kappaletta gradua. Aika uskomaton tunne, melkein virstanpylväs jo itsessään. En meinannut saada viime yönä unta, joten päädyin (Leken ehdotuksesta) laskemaan sadasta nollaan ranskaksi (kieli oli ihan oma idea) hengityksen tahtiin, ja vasta kun olin jo hetken hokenut mielessäni “zero, zero, zero, zero” sain unen päästä kiinni. Aamulla päivitin nettilähteet (vielä kerran), tarkistin leiskan (monta kertaa) ja tein varmaan kymmenen eri PDF-versiota ennen kuin olin tyytyväinen, ja nyt ne siis printtautuu. Seuraavaksi tarkistan niput, vien ne sidottavaksi, poljen kotiin auringonpaisteessa ja otan kotona yhden kylmän siiderin.

Eilen kävin pitkästä aikaa Liljen kanssa lounaalla, ja illalla Minna ja Hune tulivat käymään. Hune oli korvaamattomaksi avuksi katsastaessaan mun uuden pelikoneen osaset netin ihmemaasta, ja uskoisin, että muutaman viikon kuluessa saan jo aikoja sitten itselleni lupaamani valmistujaislahjan kotiin asti. Ei paha ollenkaan.

No niin, viimeiset ehdotetut korjaukset on nyt tehty siltä osin kuin mahdollista. Huomenna luen koko roskan vielä kerran läpi alusta loppuun, teen lopulliset viilaukset ja torstaina printtaan sen ulos kolmena kappaleena ja vien tulosteniput sidottavaksi. Maanantaille oli painossa peruutuspaikka, joten ensi viikon tiistaina on gradut kansissa. Kaikilta osin en ole sataprosenttisen tyytyväinen tekstiin, koska en ehtinyt/saattanut/kyennyt tekemään kaikkia ehdotettuja viilauksia, mutta sellaista se joskus on. Läpi se menee joka tapauksessa.

Loppuviikolla pitää vääntää tiivistelmä, ja hyvällä tuurilla myös kypsyysnäyte. Kyllä musta vielä maisteri tulee.

Väänsin koko viikonlopun korjauksia eikä homma ole vieläkään valmis. Analyysin yhteenveto-osuuteen pitää kirjoittaa kokonaan ihan uutta juttua ainakin n. sivun verran ja teoriaosuuteen vähintään pari kappaletta, jonka jälkeen on edessä muutaman vaikean valinnan teko. Käytännössä aika loppuu kertakaikkiaan kesken, eli jos haluaisin tehdä niin hyvää työtä kuin suinkin pystyisin, tarvitsisin muutaman lisäviikon ylimääräisen taustatyön tekemiseen, mutta koska niitä ei ole saatavilla, ei auta kuin alistua kohtaloonsa. Näin ollen taustatutkimuksen osuus jää yhdeltä osa-alueelta suppeammaksi kuin mikä olisi hyväksi. Toinen ongelma liittyy käytettyyn metodiin, jonka käsittely jäi sittenkin kesken, vaikka kuvittelin sen olleen jo valmis. Taitaa olla pakko vain hyväksyä se tosiseikka, ettei gradu ole koskaan valmis. Torstaina on joka tapauksessa vakaa aikomus viedä koko roska painoon, ja jos valmiiseen tekeleeseen jää kauheasti virheitä/puutteita, niin sittenpä sille ei enää mitään mahda.

Gradun päälle vielä tiivistelmä ja kypsyysnäyte, niin eipä lopu hommat kesken. Tämän kuun puolivälissä pitäisi kaiken olla valmista, ja jos ei ole, niin sitten taitaa jäädä valmistuminen tältä keväältä haaveeksi. Toivottavasti ei sentään. Hitto että kyllästyttää koko homma.

The weather outside is absolutely perfect, but I’ve got work to do. On Wed I had a meeting with my G-person, and I got a lot of good and necessary feedback. The downside to this is that there’s much more to work on than I had expected, which gave me pause (and frustration) for a few days, but I think I’ve for the most part got over it. I spent yesterday making all kinds of small corrections, mostly grammar and clause structure repair, etc. Today I need to concentrate on the bigger issues, such as moving information around and adding to it where necessary. I’m hoping to be done by early next week, after which I need to print out the work (probably in three copies) and take it to be bound. After that I still need to write the summary (in English) and the maturity exam (in Finnish), which in my case will be an essay I write on my own instead of in an exam situation. Finally, after all this is done, I can hopefully breathe easy.

I have to admit, there’s a strong temptation to just be done with the revisions and hand the damn thing in. However, I need to be able to look at myself in the mirror after all this is done and be sure that I gave it my everything. As long as that is true, the grade won’t matter. Or well, if it’s a bad one, it won’t matter as much, and if it’s a good one, I can be proud of it.

So, no sunny days for me. Fortunately we did get to enjoy the May Day’s lovely weather in the company of a bunch of friends we hadn’t seen in a really long time, and the picnic was a lot of fun. I also managed to burn the back of my neck in the sun, which is a first for this summer. Well, there will be other sunny days when there’s finally nothing I should be doing instead of enjoying them. At least there’d damn well better be.

I’m having a very ugly day. It all started out well, then took a turn downhill and just kept going. I don’t really want to explain what’s wrong, because it really isn’t such a big deal, but my mind keeps turning it into more than it is. So I’m wallowing, feeling sorry for myself, being generally bitchy and so on. We got invited to a friend’s place to enjoy the eve of May in good company, but when I’m like this, I’m really not good company to anyone. So, Leke went alone, and I’m sitting at home brooding.

A part of me wants to hold it against him. It’s a small part, and I recognise it for what it is: sheer selfishness. Since I can’t not feel it, I did the second best. I let him go, and hope to have the strength of will not to be a bitch about it later. This mood will pass, and it’s not his fault that I’m feeling it now. There are days when I’m not fit for other people’s company. Usually that doesn’t include Leke, but I guess this time it did. This ugliness inside my head is too personal for me to share it with anyone right now.

Tomorrow I’ll be better. Until then, keep your distance.

Perjantai-ilta ja lauantaikin meni pitkälti sellaisessa vähän pöllämystyneessä tilassa, lauantai osin surkeasti nukutun yön takia. Leke oli aamuyöhön asti läksiäisissään, ja minä olen niin kertakaikkisen tottunut unikaveriin, etten meinaa millään saada nukuttua ilman. Toisaalta se on hassusti mukavaakin, että toista jaksaa ikävöidä vaikka sitä näkeekin joka päivä.

Osin pöllämystyneisyys johtui tietenkin pienestä gradueuforiasta, vaikka en kauheasti viitsikään vielä tuulettaa, ottaen huomioon ettei siitä vielä pääse eroon. Silti, tuntui mahtavalta ettei konetta tarvinnut avata heti aamusta, vaan saattoi ihan rauhassa ja hyvällä omatunnolla loisia pitkälle iltapäivään tehden ihan muita juttuja.

Lauantaina kävin yksikseni kaupassa, ja huomaa kyllä että olen elänyt erakkoravun elämää viimeiset ties kuinka monta viikkoa. Tuntui täysin hämmentävältä olla ihmisten ilmoilla. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ulkona syömässä (intialaista, nam!) ja elokuvissa katsastamassa Persepolis, joka oli vallan mainio. Se jäi näkemättä muiden kiireiden/saamattomuuden vuoksi silloin kun se pyöri perusteattereissa, mutta Studio pelasti jälleen kerran päivän. Oli ihanaa kävellä Ainolan puiston läpi ja haistella kevättä, vaikka vettä tihuuttikin harmaalta taivaalta.

Huomenna on Leken viimeinen työpäivä (niin, kryptinen merkintä viittasi Leken päätökseen ottaa loparit piiiiitkän harkinnan jälkeen), ja minä käyn yliopistolla hoitamassa erinäisiä valmistumiseen tähtääviä asioita. Parin viikon päästä on edessä viikonloppureissu pääkaupunkiseudulle rakkaan serkkuni häihin, ja jossain vaiheessa tekisi mieleni piipahtaa myös Tampereella siskon luona ja katsomassa mummua. Kesäkuun puolivälissä käydään Provinssirockissa, jonka matkajärjestelyt on jo pitkälti tehty. Kesähän tästä tulee! Tuntuu siltä niin kuin olisi herännyt unesta.

Ladies and gentlemen, the first full draft of my thesis has now been sent to my G-person for reviewing.

Stats (only including pages from Introduction to Conclusions and Implications):
Page count: 58
Word count: 21,565

Stats (including everything):
Page count: 74
Word count: 24,992

I’m going to have ice cream now.

Your Slogan Should Be

Emma. Stronger than Pain.

Via Moira.

Jotenkin naivisti kuvittelin, että G:n kirjoittaminen helpottuisi ajan myötä. Ja paskat. Jokainen päivä on samanlainen taisto siitä, saanko itsestäni irti järkeviä sanoja ja lauseita, loogisia rakenteita ja mielekästä analyysia. Jotkut päivät ovat vähän parempia kuin toiset, mutta pääosin tämä on ollut (ja on edelleen) varsinaista mudassa tarpomista. Enää puuttuu analyysin yhteenveto, Introduction ja Conclusion, mutta silti löydän itseni vähän väliä tuijottamasta näyttöä ajatuksissa ei yhtään mitään, tai lukemasta jotain täysin toisarvoista juttua netin syövereissä. Melkein tuntuu siltä, että mitä lähemmäs loppua pääsen, sitä hitaammalta ja vastenmielisemmältä koko prosessi tuntuu. Ehkä kyse on siitä, että voimat alkavat olla finaalissa eikä enää nappaa edes sen vertaa kuin vielä joskus aiemmin. Tai ehkä olen vain niin kertakaikkisen viallinen päästäni, etten tajua mikä mulle on parhaaksi.

Rakkaasta siskostani on kuitenkin ollut aivan korvaamatonta apua. Olen saanut todella hyviä ja tarpeellisia kommentteja analyysista, joiden avulla teksti on parantunut huomattavasti. Välillä tuntuu, että positiiviset kommentit ovat ainoa mikä ylipäätään enää pitää päätä pinnalla, kun alan olla niin kertakaikkisen sokea omalle tekstilleni ja kaikki tuntuu tasapaksulta puurolta. Enää pitäisi jaksaa muutaman päivän ja sivun verran, ja sitten ensimmäinen kokonainen vedos olisi valmis.

Jotenkin sielua myös helpottaa kun lukee armaan ystävättären blogimerkintöjä viime vuodelta, saman tuskan tiimoilta. Ehkä tämän kuuluu olla juuri tällaista. Ehkä tämä suo loppuu vielä.

Nyt alkaa pikkuhiljaa käymään voimille tämä urakka. Tekstiä on kyllä syntynyt melkein joka päivä, mutta se ei tarkoita että tahtia voisi löysätä. Olen periaatteessa analyysin puolivälissä (kolme kuudesta artikkelista on nyt analysoitu), mutta koska artikkelit eivät ole kaikki saman mittaisia, puolivälin käsite on epätarkka. Aamuisin nousen puoli kahdeksan pintaan ja tulen saman tien koneelle, jos vaikka saisi jotain tehtyä. Istun koneella vähintään siihen asti, että Leke tulee töistä, ja usein jopa jonnekin iltaseitsemään asti. Joka ilta yhdeksän aikaan olen niin poikki, että olisi melkein sama mennä nukkumaan, mutta sinnittelen kuitenkin kymmeneen. Ne vähäisetkin iltasuunnitelmat mitä meillä on ollut ovat väistämättä kärsineet. Perjantain teatteriensi-ilta jäi väliin, ja tämän illan synttäribileisiin osallistuminen on kovasti vaakalaudalla ainakin mun osalta. En vain kertakaikkiaan jaksa pysyä hereillä. Harmittaa, joo, mutta G on pakko laittaa etusijalle.

Toivoin saavani analyysit valmiiksi tämän viikon aikana, mutta nyt se ei enää onnistu, etenkään kun viimeinen artikkeli on kaikista pisin. Ensi viikolle menee, mikä tarkoittaa sitä että puuttuville teksteille kuten Introduction ja Conclusion jää vähemmän aikaa, samoin kuin koko tekstin tarkistamiselle. Silti, ensi viikon perjantaina olen luvannut toimittaa ensimmäisen valmiin G-draftin G-ohjaajalle, joten ei auta muu kuin purra hammasta ja tehdä työ loppuun niin hyvin kuin pystyy. Väsyttää ja hartiat on jumissa, mutta totuus on kuitenkin se, että jos jaksan vielä vähän, pian tästä hommasta pääsee kokonaan eroon.

Statistiikat tältä aamulta:
Sivuja: 48 (ilman sisällys- ja lähdeluetteloa)
Sanoja: 16,367

Man, I want it to be summer already. Or even spring. I’m actually starting to think that (since the world revolves around me) the weather is linked to my G. Spring won’t come until the damn thing is done. Wouldn’t surprise me one bit.

I haven’t really left the apartment much lately (unless occasional grocery shopping counts). We did manage to attend one RPG session last week, but other than that, there’s been no going to movies or the city centre, taking walks, seeing friends or any such thing. It’s like I have an umbilical cord attaching me to the computer and the apartment as a whole. I’ve been suffering from the “I should be working on my G” syndrome for too long, and apparently it just gets worse as the deadline approaches. I swear to get out more once this is done. And haul my ass to the gym, too.

I was a really good girl all weekend: several hours of G work in the mornings and the early afternoons, and episodes of the second season of the obscenely good Deadwood in the evenings, accompanied by my love. I have to say, the series rocks my socks off. I can’t think of enough superlatives to describe it any better than that.

So, how is the G? Well, it’s pretty OK, thanks for asking. I spent the weekend working on the theory part, implementing the revisions my G person suggested, and yesterday I sent it back for her to see if I did good or not. As far as I’m concerned, the theory part is now done. I’ll read it through one more time at some stage (probably next weekend), but until then I won’t even look at it. It’s all about the analysis now, as I’m woefully behind schedule with that one. Still, there’s the feeling of calm around me now that the deadline is fast approaching. I’m feeling rather levelheaded, even. I’d be surprised if it lasts for the full two weeks, but I’m happy about it regardless. Oh, and I’m also pleased with my academic success, as after compiling the Film Studies minor, I received the overall grade 5, which is the best one can get. A small thing, but it did make me smile.

There are good things ahead. The G will take form, it will be as good as I can manage, and most importantly, it will stop ruling my life. And spring will come.

Enough emotional turmoil. I actually advanced the G yesterday, and while the analysis part is still very much undone, the whole of it is taking shape. I finally have a file labelled Pro Gradu, with a Table of Contents and all that. I have altogether 40 pages of stuff out of which a good amount is just corpus article text, but the analysis will be there. As I said, it’s taking shape. Two weeks to go.

I woke up stuffy all over. My nose, throat, eyes… So not the time to fall ill. So I won’t. Tea is on its way.

I will make this happen.

Best days of our lives
Better be the best days of our lives
Bring on the best days of our lives
Coming right up
Coming right up
If we can just get through this one
(Imogen Heap - Not Now But Soon)

How much longer will this damn transition last? I’m getting desperate, I mean really. I’m losing my mind here. My patience, my nerves, my hope. This will never end. And yet it has to, and it will. I’m so sick of it, of myself, of my life. The constant waiting, waiting for me to be able to function, to find the strength to drag myself out of this hole of my own making. Please, let this end already! Let there be better days ahead.

The windows are dirty and there is snow outside, and it’s like looking at the view inside my head. There are moments when I just don’t know if I can do this. And if somehow I manage, it will only be due to sheer desperation. There is too much riding on this for me to fail. I’ve built it up to mean more than it’s supposed to, and if I fuck it up, I don’t know what will happen. Maybe I’ll just be stuck in this limbo forever.

For days now I’ve been unable to move forward. I’ve read eight books in less than that amount of days, none of which have anything to do with what I’m supposed to do. How the hell did I get here again? How the hell do I get out? I have a little over two weeks left and I’m barely treading water. How pathetic.

I’m exhausted, but I’m not giving up. Trust this moment to pass, and the next mood to take over. It’s just around the corner. It’s almost here. Right?

Eilinen tapaaminen graduohjaajan kanssa oli oikein hyvä ja kannustava. Sain palautetta teoriaosiosta, joka tulee todennäköisesti vaatimaan vain pienehköä viilausta (joskin siihen pitää mahdollisesti lisätä yksi kokonainen osio, vaikkakin ihan omasta aloitteesta), ja lisäksi sain hyväksynnän analyysiosion rakenteelle, josta olin varsin epävarma. Myöskin suunnittelemani aikataulu sopi ohjaajalle, mikä on varsin loistava asia. Nopeammalla aikataululla en nimittäin usko gradun valmistuvan. Uutena kammokkeena eteen tuli kypsyysnäytteen kirjoittaminen, sillä sitä varten joudun kääntämään Appraisal-teorian termit suomeksi… Tietääkseni teoriaa ei ole valmiiksi suomennettuna, ja tuntuu aika isolta urakalta alkaa kääntämään sen miljardia (liioittelen, mutta vain vähän) osasta itse. Vaan minkäs teet, pakko mikä pakko. Ehkä en ajattele sitä kuitenkaan vielä tässä vaiheessa. Nyt pitäisi vain saada itsensä motivoitua tekemään sitä analyysia. Tuntuu vaan, että huomion varastaa koko ajan ihan muut asiat. Vieläpä sellaiset, jotka saavat hermot kireälle jatkuvasti. Pah.

No niin, nyt ne sitten tarjosivat mulle sitä lukukammiota. Kaiken tämän tuskailun ja henkisen kädenväännön jälkeen, kun aikaa on enää vajaa kuukausi jäljellä ja henkiset voimavarat käytössä ylikierroksilla. Ei kai siinä. En ottanut. Tuskinpa siitä enää apua olisi. Ehkä jollekulle toiselle on.

Se duuniasia ei toteutunut, mikä on sinänsä harmi mutta toisaalta ihan hyvä. Nyt ei sille olisi aikaa, ja voi hyvin olla että tämän urakan jälkeen loma tulee isompaan tarpeeseen kuin työ ja raha. Silti olin vähän pettynyt eilen kun soitin kysyäkseni tilannetta. Olisi ollut mukava päästä edes haastatteluun.

Huomenna miitti graduohjaajan kanssa, josta toivottavasti nettoan vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin. Ajattelin käydä myös koostamassa elokuvatutkimuksen opinnot. Englannin opintoja en vielä voi, koska sieltä puuttuu yksi merkintä, mutta ehkä jo ensi viikolla saisin senkin tehtyä.

Edessä on kahden viikon analyysiurakka, jonka jälkeen on puolitoista viikkoa aikaa kirjoittaa puuttuvat osaset, kuten Introduction ja Conclusion… Meinaa nousta kylmä hiki pintaan kun asiaa ajattelee, mutta minkäs teet. Näillä korteilla pelataan.

Okay, I’m losing count here, and as I’m sure you noticed, no update yesterday. The situation at the moment is as follows:

Today I finished and sent a copy of the first draft of the background and theory part to my G-person at the uni. She will read it through when she has the time, and from tomorrow onwards I will start working on the actual analysis. I will definitely have to revisit the background and theory part at some stage, but not before I get some comments on it. Hopefully next week I’ll also get to have a face-to-face meeting with my G-person, and things will pick up more speed from there. After the G-person has given me her comments, I will fix whatever needs fixing, and probably send the text to a couple of other test readers as well. Unless of course the text is so bad it needs to be rewritten completely, but I don’t really believe that will happen.

In any case, there will be no new page counts this week, because I need to analyse all the articles before I can write more. My aim is to get through them before Monday, but since I haven’t started yet, that might be a bit too optimistic. In any event, I’ll keep SW (and by extension, you) posted.

There was also a surprising turn of events today, which might mean work for me sometime in the future. No more about that yet, as it’s very preliminary and completely unsure, but enough to make me a little jittery. In a good way.

Today was pretty much like pulling teeth, so no stats. We’re leaving for Raahe a bit later and I’ll be taking the computer and a few theory articles with me. Still, the next update will probably be on Tuesday, as that’s the next Official G-day. Until then, enjoy Easter! I’m sure planning to.

Stats at the beginning of the day:
Word count: 6,668
Page count: 18.5

Stats at the end of the day:
Word count: 7,280
Page count: 20

Notes:
Today once again looks better than it is. I got seriously sidetracked by the new broadband router that arrived and demanded some serious configuring etc. So, pretty much all of today’s word count is due to appropriating stuff from my Seminar paper, which means I wrote next to nothing original today. Oh well, at least the page count is increasing… Tomorrow I swear I’ll do better!

Stats at the beginning of the day:
Word count: 6,420
Page count: 18 (almost)

Stats at the end of the day:
Word count: 6,668
Page count: 18.5

Notes:
Today was pathetic word count -wise, but it’s mostly because I’m wallowing in a neverending swamp of complex theory, and it’s really slow. Still, I have high hopes for tomorrow, because I think I finally grasped what I still need to add into this particular section… Nevertheless, I’m sick and tired of the whole theory part, and am ardently hoping to be rid of it soon. Blah.