Leke sai toivomansa työpaikan!!! Ensimmäinen työpäivä koitti heti tänään, joten jäin pitkästä aikaa yksin kotiin toisen lähtiessä töihin. Edellisestä kerrasta onkin jo kohta viisi kuukautta. Aika rientää. Onneksi mullakin on jotain millä täyttää päiväni, teen tässä nimittäin väitöskirjan kielentarkastusta, jonka ensimmäisen version tulisi olla perjantaina valmis. On mulla työhakemuskin vetämässä, mutta maanantaina kun soitin sen perään, sain kuulla että hakemaani paikkaan oli tullut pitkälti toistasataa hakemusta, joten toiveet eivät kyllä ole erityisen korkealla. No, tämän viikon aikana selvinnee pääsenkö haastatteluun.
En tiedä flunssaako (muka taas) pukkaa vai mistä on kyse, kun en aamulla meinannut päästä sängystä ylös ja nyt nenä on tukossa ja kurkku karhea. No, jospa kupillinen teetä parantaisi fiilistä. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen Leken hyvistä uutisista ja toivon hartaasti, että tämä työpaikka olisi sekä haastava että mukava sopivissa määrin. Jospa minäkin löytäisin jotain kivaa tässä ajan kanssa.



Hei, siistiä!
Mulla ois kans tulossa yks väikkärintarkastus, mutta en oo varma, ehdinkö tehdä sitä enää (sen piti tulla jo lokakuussa tarkastettavaksi, nyt näyttää että se venyy ja vanuu). Jos mää en ehdi, ja jos sulla on aikaa kun se viimein tulee, niin haluaisitko ottaa sen työn alle?
Comment by eve — November 19, 2008 @ 10:36 am
o/ \o o/ o// o/
Hienoa!
Comment by Heikki — November 19, 2008 @ 11:06 am
Eve, minkä alan väikkäri se on? Periaatteessa kyllä, jos vain on sen verran ymmärrettävästä aiheestä kyse että selviän siitä, ja jos en työllisty tässä muuten sitä ennen :)
Comment by Emma — November 19, 2008 @ 12:20 pm
Käytettävyyttä TOL:lta. Sisältöön ei siis tarvi ottaa kantaa (tietenkään :D), riittää ku tarkastaa kielen ja rakenteen :) Uskon kyllä että sulla riittää ns. muskelit siihen.
Comment by eve — November 20, 2008 @ 8:51 am