Istun kotona. Kurkussa on alati kasvavat peitteet ja olo on kerrassaan nuutunut. Kummallista tässä on se, ettei kuumetta ole lainkaan, kurkku on vain aavistuksen verran kipeä ja nenä vähän tukossa, mutta siinä ne oireet sitten olivatkin. En tiedä mikä ihmeen viruspöpö tämän aiheuttaa, mutta puolikuntoisuus on jatkunut nyt jo monta päivää, ja kyllästyttää muuten ihan tosissaan.
No, en sitten saanut sitä duunia. Toki se harmittaa, ja etenkin torstai-iltana kun puhelu tuli, pettymys oli valtaisa. Sinä iltana en meinannut saada unta kun kävin vain ylikierroksilla läpi tiistain haastattelua, niitä virheitä mitä siellä tuli tehtyä ja toisaalta niitä onnistumisiakin. Perjantaina kuitenkin fiilis oli aamusta alkaen hyvä ja toiveikas, enkä oikein osaa itsekään selittää sitä miten nopeasti selätin pettymyksen. Luulen, että taustalla oli kuitenkin se, että olin rakentanut odotukset tuolle työlle ja sen saamiselle niin korkeiksi, että sitten kun humpsahdin pilvilinnastani alas, tajusin, että se todella oli vain pilvilinna eikä mitään sen kummempaa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että olisi ollut todella mahtavaa saada se työ, ja uskon että olisin ollut hyvä siinä. Silti, tuskin se oli kuitenkaan se ainoa oikea duuni mulle, eli kyllä niitä hyviä paikkoja on tulevaisuudessakin tarjolla, ja jos ei täällä Oulussa niin sitten jossain muualla. Eniten siinä harmittaa se, että yliopiston kv-yksikössä on töissä todella hyviä tyyppejä, joiden kanssa olisi ollut mukavaa tehdä töitä uudestaan ja jatkossakin, mutta nyt sitä tuskin tulee tapahtumaan. Vaan niin se menee.
Tällä hetkellä tärkein tavoitteeni olisi ensinnäkin tervehtyä kunnolla, ja sen jälkeen viedä pyörä vuosihuoltoon, jotta sen todella heikossa kunnossa olevat takajarrut säädettäisiin kuntoon. Sitten uskaltaisi taas ajella talvikeleilläkin, nyt kun nimittäin hirvittää heti jos pitää jonnekin lähteä… Lisäksi pitäisi kirjoittaa yksi vetävä työhakemus sellaiseen duunipaikkaan, jota en kyllä usko oikeasti saavani, mutta mikä voisi silti olla tosi mielenkiintoinen ja haastava juttu, ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tulisinkin valituksi. Luulen, että tässä vaiheessa tärkeintä on pysyä positiivisella mielellä ja uskaltaa hakea, vaikkei rahkeet tuntuisikaan riittävän. Ei mua kukaan kotoa lähde töihin hakemaan.
