Perjantai-ilta ja lauantaikin meni pitkälti sellaisessa vähän pöllämystyneessä tilassa, lauantai osin surkeasti nukutun yön takia. Leke oli aamuyöhön asti läksiäisissään, ja minä olen niin kertakaikkisen tottunut unikaveriin, etten meinaa millään saada nukuttua ilman. Toisaalta se on hassusti mukavaakin, että toista jaksaa ikävöidä vaikka sitä näkeekin joka päivä.

Osin pöllämystyneisyys johtui tietenkin pienestä gradueuforiasta, vaikka en kauheasti viitsikään vielä tuulettaa, ottaen huomioon ettei siitä vielä pääse eroon. Silti, tuntui mahtavalta ettei konetta tarvinnut avata heti aamusta, vaan saattoi ihan rauhassa ja hyvällä omatunnolla loisia pitkälle iltapäivään tehden ihan muita juttuja.

Lauantaina kävin yksikseni kaupassa, ja huomaa kyllä että olen elänyt erakkoravun elämää viimeiset ties kuinka monta viikkoa. Tuntui täysin hämmentävältä olla ihmisten ilmoilla. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ulkona syömässä (intialaista, nam!) ja elokuvissa katsastamassa Persepolis, joka oli vallan mainio. Se jäi näkemättä muiden kiireiden/saamattomuuden vuoksi silloin kun se pyöri perusteattereissa, mutta Studio pelasti jälleen kerran päivän. Oli ihanaa kävellä Ainolan puiston läpi ja haistella kevättä, vaikka vettä tihuuttikin harmaalta taivaalta.

Huomenna on Leken viimeinen työpäivä (niin, kryptinen merkintä viittasi Leken päätökseen ottaa loparit piiiiitkän harkinnan jälkeen), ja minä käyn yliopistolla hoitamassa erinäisiä valmistumiseen tähtääviä asioita. Parin viikon päästä on edessä viikonloppureissu pääkaupunkiseudulle rakkaan serkkuni häihin, ja jossain vaiheessa tekisi mieleni piipahtaa myös Tampereella siskon luona ja katsomassa mummua. Kesäkuun puolivälissä käydään Provinssirockissa, jonka matkajärjestelyt on jo pitkälti tehty. Kesähän tästä tulee! Tuntuu siltä niin kuin olisi herännyt unesta.