Väsäsin huvikseni tuohon sivupalkkiin oman paikkansa vastikään katsotuille elokuville ja luetuille kirjoille/sarjakuville, koska kaikesta ei aina jaksa kirjoittaa varsinaisessa blogitekstissä. Pitää vielä miettiä jonkinlaista arvostelusysteemiä ainakin elokuville, vaikken tässä vaiheessa sellaista jaksanutkaan kehitellä. Tekisi myös mieleni listata kotoa löytyvät DVD:t saman tyyppiseen listaan kuin Maikki on tehnyt, mutta en sitten tiedä riittääkö innostus vielä illalla kotona, ottaen huomioon että listaa olisi lisäksi tietenkin päivitettävä aina kun tulee ostettua jotain uutta. No, katsotaan.
Menin tilaamaan Ameriikan Amazonista aika kasan luettavaa, jotka tosin lähtevät kohti Eurooppaa vasta joskus ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Sieltä on tulossa toinen ja kolmas osa Elfquestin Archives-sarjaa ja uusin julkaistu Elfquest nimeltään The Discovery, sekä melko kasa Laurell K. Hamiltonin tuotantoa: novellikokoelma Strange Candy, kovakantinen sarjakuva-albumi Guilty Pleasures ja Anita Blaken 14:s osa, Danse Macabre. Ennakkotilasin myöskin The Absolute Sandman, Vol 2:n ja Hamiltonin Merry Gentry -sarjan viidennen osan, nimeltään Mistral’s Kiss. Lisäksi olen ennakkotilannut Play.com:ista Harry Potter and the Deathly Hallows -kirjan, tietysti aikuiskansilla, ja alennusmyynnistä on jo matkalla Twelve Monkeys, A Scanner Darkly ja Johnny Mnemonic. Eiköhän näillä saa taas tehokkaasti estettyä kaikenlaiset gradunkirjoittamisyritykset!


