Juhannus tuli ja meni, ja täytyy kyllä sanoa, että kolmen päivän loma teki terää. Kämppä saatiin siivottua siedettävään kuntoon, ja vaikka gradu ei edennytkään, päätin olla tuntematta asiasta sen kummempaa syyllisyyttä. Aina ei kertakaikkiaan pysty, saata tahi kykene.

Viikonlopun aikana katsottiin Carnivàlen kakkoskauden pari viimeistä jaksoa, joten nyt on sekin sitten lopussa. Kauden alkupuoli oli melkoista tervanjuontia, kun ei se meinannut lähteä käyntiin sitten millään, mutta loppu sieppasi mukaansa yllättävänkin voimalla. Loppujen lopuksi ennenaikainen päätös hienolle ja omintakeiselle sarjalle jäi surettamaan, mutta minkäs teet. Amerikkalaiset katsovat mieluummin tusinaa eri CSI-sarjaa kuin yhtä myyttis-historiallista, katsojalta jotain vaativaa laatuteosta, eikä sen kai enää tässä vaiheessa pitäisi ketään yllättää.

Saimme vastikään myös Ghost in the Shell: Stand Alone Complex 2nd Gigin päätökseen, joka rokkasi ainakin allekirjoittaneelta sukat jalasta. Sarjan enigmaattiset vaiheet saivat aikaan varsin eettis-filosofista keskustelua vielä päiviä viimeisen jakson katsomisen jälkeen, mikä nyt on aina hyvä asia. Laitoin Solid State Societyn ennakkotilaukseen saman tien ;) Ainoa negatiivinen puoli on se, ettei DVD-pakkauksen tekstityksistä ole oikeasti mihinkään. Olisimme tietenkin mieluiten katsoneet sarjan alkuperäisellä ääniraidalla, mutta minkäs teet kun käännökset ovat niin sekavia, ettei niitä lukemalla pysy kärryillä vaikka mikä olisi. Niinpä päädyimme katsomaan sarjan dubattuna, joka ei onneksi tässä tapauksessa ollut kovinkaan harmittavaa, koska dubbaus on todella laadukas, ja näyttelijävalinnat (ehkä Chief Aramakia lukuun ottamatta) moitteettomia. Silti, tuli ikävä Major Kusanagin japanilaista ääntä, ja vähän haikailin myös Batoun alkuperäisäänen perään. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada.

Nyt on myöskin harrastettu rakentavaa parisuhdetoimintaa pelaamalla sekä Halo että Halo 2 läpi co-oppina, ja onhan ne molemmat erittäin onnistuneita omassa lajissaan. Jopa tällainen kokematon tumpelo onnistui olemaan vähintäänkin semitaitava alieninliiskaaja ilman että Leken tarvitsi kovin montaa kertaa viedä tilanne loppuun yksinään. Kolmosta odotellessa…

Lisäksi Neverwinter Nights 2 -kuumeen korventaessa sisimpääni olen pelaillut ykkösosaa, tai oikeammin NWN-yhteisön väsäämiä moduuleja uudella innolla. Löysin pitkästä aikaa oikein todella hyvänkin netin syövereistä, jota voisin ainakin rakkaalle sisarelleni suositella täysin varauksetta: Stefan Gagnen the HeX coda 01, joka yhdistelee steampunkkia, fantasiaa ja it-maailman häröilyä mitä maittavimmalla tavalla. Ainoa harmistuksen aihe moduuliin liittyen on sen puuttuva kakkososa, jota ilmeisesti ei tulla koskaan tekemään loppuun, mutta koska ykkönen on kuitenkin pitkälti sellaisenaan toimiva tarinakokonaisuus, ei kakkososan puute sinänsä haittaa. Silti, maailmaan ja sen asukkaiden pariin olisi mukava vielä palata.

Sarjakuvapuolelta mainittakoon, että olen pitkästä aikaa lukemassa koko Ryhmä-X -kokoelmaani uusiksi (korjaillen samalla vanhoja liimaselkiä, joista sisäsivut irtoilevat, grh). Lisäksi tilasin vastikään Joss Whedon -innostuksessani Serenity- ja Fray-albumit, joita edelleen odottelen saapuvaksi Amerikan ihmemaasta. Buffyn kasikautta on nyt ilmestynyt minulle saakka kolme lehteä, ja neljättä tässä odottelen. Toistaiseksi tarina on vaikuttanut mielenkiintoiselta, vaikka kokonaiskuvaa onkin vaikea saada ohuista läpysköistä, joissa niissäkin on mainoksia enemmän kuin täällä pohjolan lintukodossa kasvanut sarjakuvafiilistelijä uskoo edes mahdolliseksi. Ei sarjakuva tällä kertaa oikein TV-sarjan tasolle yllä, etenkään koska Spikea ei vielä ole näkynyt lainkaan, mutta saa sillä pahimmat vieroitusoireet kuriin.

Siinäpä varmastikin ne tärkeimmät populaarikulttuuriaitasta tällä kertaa.